Kirjoittanut: Aila Orsila
Tänä aamuna olen pohdiskellut tarpeita ja tarvitsevuutta. Millaisia erilaisia tarpeita on eri iässä ihmisellä. Perustarpeet ovat tietysti aina: ruoka, juoma, uni ja paikka olla sekä tulla kuulluksi ja tulla nähdyksi. Noilla säilyy hengissä.
Mutta muita tarpeita?
Etätyötä tehdessä, aika paljon tietokoneella työskennellen, minulle tulee tarve päästä liikkumaan tai tekemään jotain muuta kuin tuijottamaan näyttöä. Ensilumen myötä tuli tarve vaihtaa autoon talvirenkaat. Iltojen pimetessä mieleen hiipii tarve sytytellä ulkolyhtyjä. Onpas jo jouluvaloja (jotka vielä lokakuussa ovat markkinoitu nimikkeellä kausivalo) alkanut näkyä parvekkeilla ja pihoilla, jollakulla on ollut tarve virittää sellaisia tuomaan valoa pimeään. Aika usein tarvitsen karkkia, ainakin omasta mielestäni.
Tänään siis mietin tarpeita tai vielä oikeammin tarvitsevuutta, voiko aikuinen ihminen ilmaista esimerkiksi tarvetta päästä syliin tai tarvetta, että joku silittäisi? Voiko aikuinen sanoa, että nyt tarvitsen rakkautta tai huolenpitoa? Välillä on päivät niin pimeitä ja synkkiä, että etäopiskeluun ja etätyöhön uppoutuneena huomaa olevansa tarvitseva. Valoa, läheisyyttä ja lämpöä tarvitseva. Näiden teemojen ympärillä usein keskustelu viipyilee kohdatessani ihmisiä (etänä tai livenä), mutta harva uskaltaa tunnustaa olevansa tarvitseva. Voiko jo opiskelemaan lähtenyt tarvita vanhemman syliä tai syliä ylipäätään? Meidän kulttuurissa voi ilmaista yksinäisyyden tunteen, voi kertoa etänä olemiseen uupumisesta, moni uskaltaa paljastaa alavireisyytensä pimeneviin iltoihin tai muuten jakaa mieltään painavia asioita. Mutta en ole kovin monenkaan kuullut sanovan: TARVITSEN läheisyyttä, lämpöä, rakkautta, silittelyä, hoivaa tai huolenpitoa. Minä ainakin tarvitsen.
Aikuisuuden kynnyksen ylittänyt näyttää ylittäneen myös tarvitsevuuden kynnyksen. Aikuisena pitää jo olla osaava ja kykenevä, joka selviää kaikesta ilman apua tai tukea, saati sitten ilman hoivaa. Mutta pitääkö oikeasti olla tarvitsematon? Mitä se kertoo ihmisestä, joka tunnustaa tarvitsevuutensa? Minulle se kertoo sen, että ihminen on aito. Se kertoo myös luottamuksesta ja arvostan sitä.