Kirjoittanut: Aila Orsila
Arvatkaa, mitä löysin tänä aamuna?!?
Kadonneita lihaksia. Eilen siskoni vinkkasi kuntosalin julkaisemista jumpista ja niitähän piti kokeilla sitten aivan kunnolla. Tänä aamuna tiedän löytäneeni lihaksia, joita en muistanut olevan olemassakaan. Hyvä, että ovat olemassa, vaikka vähän kivuliaalta se löytyminen nyt tänään tuntuukin.
Olen pitänyt itseäni aika hyvänä löytäjänä yleensäkin. Se johtuu siitä, että hahmotan elämää usein havainnoimalla. Minulla on näkömuisti ja kun kotona lapset etsivät jotain hädissään, niin usein jonkun aivosolun takaa nousee ajatus, että olen nähnyt kadonneen tavaran jossakin. Niinpä kehotan etsijää etsimään sieltä. Mutta kysyppäs jotain abstraktia asiaa, niin sen näkömuistaminen on jo haastavampaa. Lukiossa luin pitkän fysiikan, joka onnistui aika pitkään ihan hyvin, mutta kun siirryttiin sähköfysiikkaan ja avaruusfysiikkaan, niin sitten jo alkoi hiki nousta. Teologiakin on aika abstraktia. Jostain syystä valitsin pääaineekseni käytännöllisen teologian ja pedagogiikan. Onneksi tässä työssä saan olla varsin konkreettisten asioiden parissa ja monesti olla tukena etsimässä luokseni tulleen ihmisen vastauksia elämäntilanteeseensa.
Joskus on hyvä etsiskellä sellaistakin, josta ei ole näköhavaintoa. Vaikka pohtia, mitä itsestä löytyy. Toisinaan voi oivaltaa itsestä mukavia asioita ja ominaisuuksia, joista voi olla ylpeä. Voi huomata vaikka omia vahvuuksia ja kykyjä. Sitten on niitä karmeita hetkiä, kun löytää itsestään piirteen, jota ei olisi halunnut tunnustaa omaavansa. Toki allekirjoitan senkin väitteen, josta ystäväni usein muistuttaa, että usein ihminen on itsensä ankarin kriitikko.
Voisiko tämä k-aika olla etsimisen ja löytämisen aikaa. Nyt voisimme viettää aikaa itseen tutustumiseen, armollisesti ja kehittävästi. Nykyään koulutuksissa kerätään aina palautetta ja kehittämisehdotuksia. Siis olemme jo tottuneet sellaiseen. Voisiko nyt kehittää palautteenantamisen ja kehittämisehdotus –systeemit ihan itselle, sellaiset kehittävät, mutta armolliset. Ja hyvä lahjavinkki on myös se, että kertoo kaverille, kun näkee hänessä (etänä tai livenä) piirteitä, joita arvostaa.
Nyt minun pitää ehkä opetella ihailemaan löytämiäni lihaksia harjoittamalla niitä toisenkin kerran.